Oppimisesta

Luin tuossa vähän aikaa sitten erään todella hyvän ja mielenkiintoisen kirjan. Nimittäin Tiikeriäidin taistelulaulu. Tämä kirja herätti minut pohtimaan erästä asiaa. Kirjassa tämä äiti käytti paljon aikaa siihen että lapset oppisivat paljon kaikenlaista. Ehkä vähän turhankin paljon.

 Mutta sitten on myös tämä toinen ääripää, jossai vanhemmat eivät juurikaan ole kiinnostuineita lapsensa koulunkäynnistä ja koulumenestyksestä, johon itsekkin kuulun. Saatoin tuoda hyvin huonojakin numeroita kotiin, mutta ei niistä mitään erityistä sanomista tullut. Tai en ainakaan muista että olisi. Myöskään tavallista paremmista numeroista ei tehny mitään ihan kamalaa numeroa. Vaikka ihan hyvä juttuhan se aina oli jos sai vaikka kasin tai ysin, kympistä nyt oli turha edes haaveilla. Vai oliko?

Toisinaan olen miettinyt että kuinka paljon vanhempien asenne ja kiinnostus oikeastaan vaikuttaa tässä asiassa. Voisinko olla lahjakkaampi, jos oppimisesta olisi välitetty enemmän? Sillä en todellakaan usko että geenit määräävät kuinka paljon voit oppia, paitsi jossain yksittäisissä tapauksissa(jos on joku siihen vaikuttava sairaus). Tyhmyys ei periydy, sillä lapset ovat aina "parempia" kuin vanhempansa jos geenejä mietitään. Nykyään nään itsessäni aivan hurjasti potentiaalia, sillä olen kiinnostunut todella monista asioista. Tuntuu vain että sellainen tietty pohja tieto joistakin asioista on jäänyt saamatta, joten "erikoistuminen" on vaikeaa.

Lapsena sitä ei kunnolla vielä tiedosta omia vahvuuksiaan, ja mitä itsestään voisi tulla pienellä harjoittelulla. Vanhempien välinpitämättömyys lapsen oppimista kohtaan voi vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti lapsen oppimiseen. Jos vanhemmat eivät usko että lapsi voi saada hyviä numeroita ja saavuttaa jotain , miksi lapsikaan uskoisi. Koska viimeinen sana on kuitenkin aina vanhemman. Nykyään olen hieman erimieltä omasta oppimismahdollisuuksista, vaikka edelleen oppimiseeni ei aivan täysin luoteta ja ihmettelen miksi?

Vaikka vanhempani eivät saavuttaneet mitään korkeakoulututkintoja, miksi minulla ei olisi siihen mahdollisuutta. Enkö voisi olla poikkeus säännössä? Myönnän että muutamat aineet eivät ole vahvuuksiani, kuten englanti ja matikka. Mutta uskon että englannin kielen osaamista voisin aivan hyvin vahvistaa pienellä harjoittelulla. Vanhempani puhuvat erittäin huonosti englantia, koska eivät ole sitä käyttäneet arjessa. Toisin kuin tätini puhuu mielestäni erittäin sujuvaa englantia, koska on joutunut sitä työelämässä käyttämään. Joten haluan uskoa myös omiin mahdollisuuksiini oppia sitä, vaikka pidänkin lausumistani aivan kamalana.

Viimeiseksi haluaisin vielä puhua itseensä uskomisesta, ja vanhojen ajattelumallien romukoppaan heittämisestä. Vaikka en lapsena ollut jotain, voin aivan hyvin olla sitä nyt. Varhaisnuoruus ei saa vaikuttaa nykyiseen oppimiseeni. Erittäin motivoituneena uskon itseeni, ja niin pitäisi muidenkin. Muiden ihmisten tuki omaa osaamistani kohtaan on vain tönäisy kallion reunalta parempaan suuntaan. kyllä ne siivet sieltä tulee, kuin oikein räpyttelee.