Tietoisuus

Toisinaan, tulee sellainen olo. Kun tietää jonkin asian olevan niinkuin se on, ja hyväksyy sen. Mutta silti jostain muistojen sopukoista aiheuttaa sellaisen kyynel efektin. Poskelle valahtaa suolainen kyynel jostakin. Ei tunnu pahalta, vaan oikeestaan hyvältä. Mutta siltikin, tunnekuohu.

Aurinko paistaa vasten kasvojani ja mietin menneitä. Kaunista, kauniita aikoja. Syötävän suloisia hetkiä. Ne on jossakin menneisyydessä. Mutta tämä hetki, se on tärkein eikö? Toisinaan olisi mukava käväistä menneessä, ihan vain vähäsen. Mutta se saattaisi viedä mukanaan ja hukuttaa. Ja sitähän en halua. Olen kuitenkin melkein pinnalla, mutta en täysin. Aiheutat vieläkin minussa emotionaalisia purkauksia, joten ei olisi fiksua olla lähelläsi. Ei edes kuulla ääntäsi. Uskon että vielä jokin päivä se on mahdollista, mutta ei viellä. Aurinko paistaa viellä liian kirkkaasti. Ehkä joskus pimeän tullen viellä lausun ne tietyt sanat..

Fear

Tänään olen ylittänyt itseni, ja myös muutaman muuna päivänä. Olen syönyt ulkomailta tulleita hedelmiä, mm: päärynöitä, aprikooseja ja luumuja. Pelko on suuri kun omistaa bakteerikammon, mutta päätin urheasti ylittää itseni ja lopettaa mokoman nössöilyn. Koska suurimmaksi osaksi pelkoni on turhaa. On hyvin epätodennäköistä saada ruokamyrkytys mutta pelkään silti. Se tunne kun koskee vaikka hedelmään käsin joita ei ole pessyt. Ja tulee miettineeksi että on koskenut ruokakaupassa vaikka mihin, juttuihin mihin moni muukin on koskenut. Ja sekin kun metrossa koskee mihin vain. Voin vaan kuvitella sitä bakteerien määrä. Mutta silti, kädet mahdollisesti huuhdeltuani, tarrasin huuhdeltuun hedelmään ja annoin mennä. Tälläisinä hetkinä mietin että, kyllä psykologoni olisi nyt minusta ylpeä.

Annakkun minä..

Koti, vihdoinkin olen tullut sinne. Koti jossa asustaa minä ja kanini, sekä kämppikseni ja hänen kissansa. Tämä alkaa tuntua jo ihan asuttavalta paikalta. Ei tämä aina luksusta ole, mutta kyllä tämä porukoiden luonna asumisen voittaa. Kaikki asiat pitää tehdä itse, mutta vain itseään varten. Se tuntuu hyvältä. Tottakai pitää huomioida myös asuintoverinsa, ja näin olen tehnytkin parhaani mukaan.

Arkeani hankaloittaa ja piristää toisinaan "kissa&hiiri" leikit. Tosin tässä tapauksessa kissa&kani, jossa kani on tassun päällä. Onhan se aika huvittavaa kun kissa juoksee kania karkuun, mutta ehkä kuitenkin parempi niinpäin?

Yksi mitä toivoisin, olisi se että minun valintoja tehdä tietynlaisia päätöksiä koskien omia asioitani kunnioitettaisiin. Olenhan Täysi-ikäinen ja lain mukaan täysin pätevä ja kykenevä ottaa vastuu omista asioistaan, mikseivät muutkin anna sitten minulle sitä mahdollisuutta. Mahdollisuutta tehdä oikein ja väärin, ja oppia sitten niistä huonoista päätöksistä jos sellaisia on tullakseen. Miten muka muuten oppisin? Jos olen itse kerta näin valinnut, miksen saa kärsiä seurauksia? Miksi putoamiseni pehmustetaan tyynyllä, ja liian kovien sanojen uhatessa annetaan korvatulpat? Pyydän vain että saisin elää, ilman pehmustusta. Kyllä minä kestän sen äiti.

Muutos

Kello näyttää nyt puolta kymmentä, ja mitä minä teen? Olen tietenkin koneella. Toisaalta, voisin myös pyöriä ympyrää ja pitää nenästä kiinni odottaen että kaikki menisi itsestään ohi. Toisaalta, on kyllä erittäin mukavaa päästä asumaan itsekseen (kämppiksen kanssa). Mutta kaikki tuntuu menevän niin hurjan nopeasti. Tänään tuntuu muuttuvan muukin kun asuinpaikka.

Olen käynyt nyt kolme vuotta keskustelemassa, ja nyt se loppuu. Nyt pitäisi osata jo jutella itseänsä kanssa sujuvasti, mutta epäilen. Sitä hienoa taitoa en ole vielä oppinut. Vaikka olen 18, en osaa ratkaista ongelmia pääni sisällä. Minussa on vielä paljon vihaa ja katkeruutta, josta olisi hyvä päästä eroon. Tuntemattomalle jutteleminen on vaan nykypäivänä hyvin kallista meille "aikuisille".  Joten saatan vain käpertyä sänkyni nurkkaan, ja pohtia miten tässä nyt näin kävi. Mutta olen kuitenkin ylpeä siitä mitä olen saavuttanut. Olen selättänyt masennuksen, ortorexian, erinäisiä pelkoja ja neurooseja. En kaikkia, mutta huomattavan osan taakasta olen jättänyt taakseni. Joten hyvästi eilinen, ja ethän jätä minua pulaan kaikesta pelottavasta tietämätön huominen?