Kaikki alkoi silloin kun lehdet alkoivat pudota puistaan, ja yöt kylmetä. Armotonta aikaa. Kun ensi kertaa kuulin äänesi, en olisi tahtonut lopettaa puheluitamme koskaan. En saanut sinusta kylliksi en edes monien tapaamisiemme jälkeen. Tunnuit olevan kuin vettä, joka valuisi käsieni läpi. Janosin sitä vettä aina vain lisää ja lisää. Viikonlopuissa tuntui olevan liian vähän päiviä. Perjantait muuttuivat sunnuntaiksi. Kaksi viikkoa tuntui olevan ikuisuus ilman sinua. Olet kuin huume minulle.
Tutustumisemme oli hyvin sattuman varassa ja pienestä kiinni. Tahtoisin uskoa kohtaloon, vaikka olenkin osittain kyyninen ihminen. Mutta se joka meidät yhteen johdatti, ei tiennyt mitä teki. Tai sitten tiesi liiankin hyvin. Mutta joka tapauksessa epäilen kohtalon tarkoitusperiä. Ei aikonut päästä meitä helpolla. Saimme matkustaa monta tuntia päästäksemme toistemme luokse. Myös pitkiä puheluita, joita ei tahtonut lopettaa vaikka korvaa kuumotti. Lukuisia tekstiviestejä unohtamatta.
Rakastuessaan sitä unohtaa todellisuuden täysin. Jopa ihmisen perustarpeet tulevat toiseksi, kuten vaikka syöminen. Ai oliko minulla nälkäkin? En voinut muistaa, enkä oikein välittänytkään. Sain energiani muualta. Tärkeintä oli että kuuli toisen äänen. Se toi turvaa, vaikka toinen oli satojen kilometrien päässä. Ikävä oli ääretön, mutta toivosta ei saanut luopua. Niin kauan kuin oli toivoa, oli myös mahdollisuus. Luottamus välillämme oli elinehto. Onneksi sitä riitti. Eihän siinä edes ehtinyt ajatella muita, tuskin edes itseään. Niin sokeaksi sitä tuli. Niin ristiriitaisia tuntemuksia samaan aikaan. Henkistä kidutusta sanoisinko.
Toisinaan myös kutkuttavia tunteita, kun junassa kuului kuulutus että pian oltaisiin määränpäässä perillä. Sitä olisi voinut hajota onnesta, kun junan ovet aukesivat ja pääsi vihdoinkin rakkaansa luokse. Ulkona oli pakkasta, mutta onneksi oli joku joka lämmitti mieltä ja kehoa. Sitä saattoi suunnitella viikonlopun viimeisen päälle, mutta parasta oli kuin antoi hetken viedä. Ja ajan kulua niin hitaasti kuin mahdollista. Usein aika menikin vällyjen välissä. Tai sohvalla oltaessa elokuvia katsellen, jos vain suinkun malttoi. Niin yksinkertaisista asioista, voi saada aikaan niin syviä tunteita. Ettei niitä voi, eikä ehkä edes halua unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti