sunnuntai 7. elokuuta 2011

Herääminen

Kävin tässä pitkästä aika vaa alla, ja olin lievästi järkyttynyt näkemästäni. Yleensä en ajattele painoa, ja että sillä olisi suurta vaikutusta minä kuvaani. Mutta kyllä sillä on. Olen lihonnut kesän aikana melkein 5 kiloa! Ja viimeisen kuukauden aikana, ainakin kaksi! Pistää kyllä miettimään syömistottumuksia. Olenhan aikasemminkin maininnut siitä kuinka olen tullut sokeri riippuvaiseksi, ja pienet napostelut melkeinpä joka päivä tekee kyllä tehtävänsä.

Tämä on asia mitä en voi kieltää itseltäni, olen syönyt huonosti. Vaikka olen luullut syöväni paremmin kuin koskaan. Jossain kyllä nyt mättää. Voisin aina tietysti alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa, mutta edelliset muistat siitä ovit kovin pakkomielteiset. Joten harkitsen erittäin tarkkaan, ennen kuin ryhdyn siihen rumbaan taas uudestaan.

Tiedän mitä pitäisi tehdä, ja tiedän että pystyn muuttaa ruokatottumuksiani jos vain haluan. Sehän käy käden käänteessä. Mutta varaudun aluksi kyllä huonotuulisuunteen, kun kehoni lakkaa saamasta päivittäistä sokeri annosta. Vähemmän hiilihytraatteja, etenkään niitä nopeita. Enemmän tavallista ruokaa, ja hedelmiä. Ehkä tämä tästä, toivottavasti. Koska se että olen viimepäivinä kokenut ahdistuksen tuntemuksia, ei tiedä nyt hyvää. Eikä auta asiaa. Jääkäämme odottamaan jännittyneinä mihin suuntaan tämä menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti